Ensimmäinen purjehduspäivä takana. Aamulla käytiin syömässä Yacht Club Restaurantissa. Sen verran runsas aamiainen (kahvia, croissanttia, sämpylää, munakasta, jogurttia, appelsiinimehua), että pärjäiltiin sillä pitkän aikaa. No, kevyt lounas toki piti syödä matkalla Simiin. Virva oli onneksi onnistunut löytämään Rhodokselta tiropitoja lounasnälkään.
Päästiin lähtemään noin klo 12.30. Kohteena Simi, johon saavuttiin vähän ennen klo 18. Käytiin sitä ennen uimassa tosi viehättävässä ja jylhässä lahdessa vähän ennen Simiä.
Päivän keskeiset tapahtumat on dokumentoitu oheiseen lokikirjaukseen.
s/y Atlantis
perjantai 15. heinäkuuta 2016
Ensimmäinen aamu veneellä!
Eilen siis starttasi iloinen miehistömme Helsinki-Vantaalta kohti Rodosta. Lento meni perille pääsyä odotellessa eikä kukaan oikein malttanut ottaa edes tirsoja. Upeassa illanhämyssä laskeuduimme Rodokselle josta jatkoimme Mandrakin satamaan.
Nopea lyhyt brief Andrianalta, että tiedetään mistä löytää valot ja miten toimii vessa ja suihku. Heitettiin kassit vaan kabiineihin ja lähdettiin illalliselle. Runsaan illallisen jälkeen takaisin veneellä ja kello huiteli jo puolta yötä, mutta haluttiin silti vielä purkaa kamat paikoilleen ja menihän se nukkumaanmeno yhden pintaan. Ripsakka tuuli läpi yön piti hytit hyvissä nukkumalämpötiloissa, mutta korvatulpat unohtaneena laittaa korviin, myös sataman monien veneiden köysien pauke ym. piti ainakin kipparskan kutakuinkin hereillä. Tai sitten vaan jännitti!
Nyt aamiaiselle yacht clubille, veneen check-in ja sen jälkeen kauppaan. Toivottavasti saadaan köyden irti puolen päivän aikoihin ja kokka kohti Symin saarta.
| Tilataksi oli meitä vastassa ja kuskasi meidät ja pakaasimme veneelle Mandrakin satamaan. |
| Aamu on kaunis |
Nyt aamiaiselle yacht clubille, veneen check-in ja sen jälkeen kauppaan. Toivottavasti saadaan köyden irti puolen päivän aikoihin ja kokka kohti Symin saarta.
tiistai 12. heinäkuuta 2016
Lokikirja
lauantai 9. heinäkuuta 2016
Ship shape rehearsal
Ihan fiiliksissä! Kohta, ihan kohta, ollan purjehtimassa! Harjoiteltiin solmuja ja nautittiin partsilla tänä kesänä Suomessa aika harvinaisesta aurinkoisesta ja lämpimästä kesäpäivästä. No, Aegean merelle on luvattuna yksitoikkoisen tylsää +32 - +36 ja aurinkoa pilvettömältä.
| ja tässä mallia "ship shape" köysistä |
perjantai 8. heinäkuuta 2016
Loma!
Out-of-office mailissa ja voi alkaa tosissaan valmistautua matkalle lähtöön. Se on loma nyt <3
torstai 7. heinäkuuta 2016
Viikko vielä
keskiviikko 6. heinäkuuta 2016
Blogi perustettu!
Päätettiin perustaa blogi, että muistetaan sitten vielä muutaman vuoden kuluttua, missä tuli oltua ja mitä tuli tehtyä. Tänne siis kaikki laittamaan tekstejä, kuvia ja videoita reissustamme niin paljon kuin vain itse kukin ehtii ja viitsii.
Tilaa:
Kommentit (Atom)